TOUR uutiset
Taas on yksi Tour takana ja on aika alkaa lataamaan akkuja mahdollista Tour 2010 varten.
Kiitos ja kumarrus Tour 2009:n osallistujille.
Foorumi ja galleria on päivitetty uusimpiin versioihin.Tämän johdosta foorumin tunnukset eivät valitettavasti enään toimi galleriassa.Jokaisen on rekisteröidyttävä galleriaan jos mielii kuvia katsomaan.
Tourin synty
Ajatus Tour kilpailusta sai alkunsa pienessä syrjäisessä Arabianrannan kuppilassa, jossa olimme katsomassa ja kuuntelemassa ystävämme yhtyeen musisointia. Ajatuksenamme oli järjestää ystävillemme viikonloppu maaseudella live musiikkia kuunnellen. Eli erittäin pienimuotoinen Woodstock suomalaisittain höystettynä suomalaisella perinnejuomalla ja hyvällä musiikilla, erittäin hyvässä seurassa. Kuinka ollakaan, kuten niin usein tapahtuu, suunnitteluvaiheessa kohtasimme uusia erinomaisia ideoita, jotka eivät tosin millään tavalla tukeneet alkuperäistä suunnitelmaamme.
Emme halunneet järjestää koko viikonlopun kestävää virvoitusjuoma ilonpitoa, vaan halusimme tuottaa kavereillemme elämyksiä ja saada adrenaliinin virtaamaan heidän suonissaan. Ainut vaihtoehto oli siis tiukka kilpailu, jonka aikana ne kuuluisat jyvät erottuisivat akanoista. Mietimme mikä kiinnostaisi ihmisiä ja tulimme siihen tulokseen, että nykypäivänä kaikki tuijottavat tunnista toiseen reality sarjoja tv:stä, pohtien kuinka He itse tehtävistä suoriutuisivat. Lähes kaikki tuntemamme ihmiset haluaisivat mukaan jollekin kuuluisista kilpailuista, mutta suurimmalle osalle seinä tulisi vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestäjät ilmoittaisivat kilpailun kestävän useita viikkoja. Ei normaaleilla työssä käyvillä ihmisillä ole mahdollisuutta ottaa viikkoja, kuukausia palkatonta vapaata, jotain reality sarjaa varten. Siksipä päätimme järjestää periaatteessa samaan kaavaan perustuvan kilpailun, sillä erotuksella, että kaikilla on siihen mahdollisuus osallistua. Lopputuloksena oli viikonlopun kestävä tiukka kisapuristus.
Emme halunneet ensimmäisenä vuotena kertoa viikonlopusta ystävillemme mitään. Pyysimme heitä varaamaan tietyn viikonlopun vapaaksi, antamaan meille rahaa ja luottamaan meihin. Kenties tästä syystä saimme mukaan vain seitsemän paria. Luottoa ei löytynyt. Lähes kaikki halusivat tietää asiasta enemmän, mutta huulemme olivat sinetöidyt. Vasta ensimmäisessä Tour briefing tilaisuudessa kerroimme, mistä on kysymys. Yllättävää oli, että kaikki paikalle ilmaantuneet parit olivat valmiita jatkamaan ja osallistumaan kilpailuun.